Musiikki- ja elokuvasisältö tavoitti ennätysyleisön kesällä!

Pop Median tuottama musiikki- ja elokuvasisältö kiinnosti kuluttajia kesällä, ja sivustot keräsivät ennätysmäärän kävijöitä. Toisin kuin voisi luulla, hyvät säät eivät ole pitäneet ihmisiä poissa netistä – päinvastoin, uutisointia ja keskustelua festivaalien, keikkojen ja elokuvien ympärillä on seurattu ahkerasti. Kirkkaimpina tähtinä loistivat musiikkisivusto Soundi sekä elokuvasivusto Episodi, joissa molemmissa vierailtiin yli miljoona kertaa heinäkuussa. Sidewaysista alkanut festarikesä on […]

Read More…

Pop Media osti vilkkaan keskustelufoorumin

Älykkään markkinoinnin asiantuntijatalo Pop Media on ostanut elokuva-aiheisen keskustelufoorumin DVDplazan. Sivusto siirtyy Pop Medialle marraskuussa. Yhtiö vahvistaa asemaansa verkon elokuvayleisöjen markkinajohtajana. Dvdplaza liitetään Suomen suurimpaan elokuvasivustoon Episodiin, josta nostetaan jatkossa myös keskustelunaiheita foorumille. Pop Media julkaisee lisäksi Leffatykki-nimistä sivustoa ja edustaa verkkomainonnassa yhteistyökumppaniaan Finnkinoa. Elokuviin liittyvien sivustojen kävijämäärä ylittää reilusti miljoonan kävijän rajan kuukaudessa. “Elokuvissakäynnit […]

Read More…

Bauer Media luottaa Pop Median mainosteknologiaan

Pop Media ja Bauer Media aloittavat yhteistyön verkkomainonnassa. Pop Media toimittaa Bauer Medialle ohjelmallisen ostamisen mainosteknologian ja hoitaa jatkossa sivustojen myyntiä sekä mainonnanhallintaa. Sopimukseen kuuluvat sivustot ovat Radionova.fi, Iskelma.fi, Kiss.fi, Radiocity.fi, Radiopooki.fi, Radiosuomirock.fi, Voice.fi, 957 ja Radioplay.fi. Pop Median teknologiaosaaminen ja vahva näkemys ohjelmallisesta ostamisesta oli alkysysäys yhteistyölle ja vakuutti Bauer Median. Yhteistyön myötä Pop Median kautta tavoittaa nyt suurimman osan suomalaisista ohjelmallisesti tai suoraan ostettuna. Pop […]

Read More…

Viihteeseen ja kulttuuriin erikoistuneita verkkotoimittajia etsitään

Oletko kiinnostunut elokuvista, musiikista, peleistä tai viihdemaailman kuulumisista ja haluat kirjoittaa niistä? Sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä mukaan Pop Median tiimiin. Pop Media hakee palvelukseensa freelancer-verkkotoimittajia laatimaan uutisjuttuja viihteen ja kulttuurin alalta. Erikoisalasi voi olla popmusiikki, elokuvat, pelit tai viihde. Pop Median musiikkimedioita ovat Rumba, Inferno, Soundi ja FUM. Episodi on erikoistunut elokuvien maailmaan, Tilt […]

Read More…

Hellapoliisi ja Kinuskikissa lanseerattiin näyttävästi

Pop Median järjestämä Food Launch Party keräsi Elva Event Loftin täyteen iloista juhlakansaa juhlistamaan Suomen suurimpien elintarvikealan vaikuttajien Hellapoliisin ja Kinuskikissan siirtymistä Pop Median edustukseen. Vieraat pääsivät tutustumaan henkilökohtaisesti Hellapoliisin Katiin sekä Kinuskikissan Siniin ja nauttimaan heidän valmistamistaan herkuista. Yllätysartisti Titan viihdyttävä ja energinen keikka kruunasi illan. Kiitokset kaikille tapahtumassa mukana olleille vieraille sekä erityiskiitos […]

Read More…

Pop Median tavoittavuus kasvaa kahdella huippusuositulla vaikuttajalla

Pop Media kasvattaa digitaalisten markkinointiratkaisujen valikoimaa ja tavoittavuutta kahdella huippusuositulla vaikuttajalla. Intohimoisesti ruoanlaittoon suhtautuva FOOD-kohderyhmämme vahvistuu, kun Suomen suosituimpiin ruokabloggaajiin kuuluvat Kinuskikissa ja Hellapoliisi siirtyvät syksyllä Pop Median edustukseen. “Olemme luonnollisesti innoissamme, kun pääsemme mukaan kehittämään kahta ainutlaatuista yhteisöä ja mediaa sekä työskentelemään samalla näiden ihastuttavien vaikuttajien kanssa”, kertoo Pop Median COO Mikko Mali. Mainostajille […]

Read More…

Pop Media ja Finnkino yhdistävät kohderyhmänsä verkossa

Digitaalisiin markkinointiratkaisuihin keskittynyt Pop Media ja Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino aloittavat tiiviin yhteistyön verkkomainonnan kehittämiseksi. Kävijämääriltään suurimpien elokuvateemaisten sivustojen Finnkino.fi, Episodi.fi ja Leffatykki.com kävijät yhdistetään Movie Lovers -kohderyhmäksi, jonka mediamyynnistä ja kehityksestä vastaa Pop Media. Sivustot tavoittavat yhteensä noin miljoona kävijää kuukaudessa. Yhtiöt ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan yhteistyö alkaa syyskuussa 2017. Sopimuksen myötä Finnkino.fi […]

Read More…