Positiivista nostetta loppuvuoteen


Miltä kuulostaisi hypätä loppuvuonna mukaan positiiviseen nosteeseen mediaympäristöissä, joita eivät dominoi sotauutiset tai synkkä taloustilanne.

Ihmiset hakevat Pop Median kanavista positiivista fiilistä ja tietoa elokuviin, suoratoistoon, musiikkiin, pelaamiseen ja hyvään ruokaan liittyvistä sisällöistä. Tänä vuonna ennätystasolle hypänneet verkkosivustojen kävijämäärät nousivat entisestään lokakuussa, ja nousujohtoinen trendi on jatkunut myös marraskuun puolella.

Suosituimmalla sivustollamme Episodissa vieraili yli 1,1 miljoonaa eri kuluttajaa lokakuussa. Tämä lupaa hyvää mainostajille, jotka haluavat vielä hyödyntää loppuvuonna Pop Median verkkosivustojen positiivisen nosteen. 

Tämän vuoden aikana meillä on ollut ilo ja kunnia toteuttaa kampanjoita monelle uudelle asiakkaalle ja jatkaa yhteistyötä vanhojen kumppanien kanssa. Kerromme mielellämme, kuinka juuri sinä voit hyödyntää monipuolisesti kanaviamme, vaikka toimialasi ei koskettaisikaan medioittemme sisältöjä.

Meillä jokaisella suomalaisella on kuitenkin suhde elokuviin, musiikkiin, pelaamiseen tai ruokaan, ja tuota suhdetta hyödynnämme myös markkinointiratkaisuissamme. Kysy rohkeasti kuinka palvelusi tai tuotteesi nostetaan viihteen eturiviin tai joka kodin ruokapöytään. Lähde kanssamme viihteelle!

Lisätiedot  media@popmedia.fi, pyydä tarjous tai soita Mikko Mali 050 5601750