Pop Media rokkaa digissä vuonna 2016
Me täällä Pop Medialla valmistaudumme vuoteen 2016 innostuneen odottavasti. Olemme viime kuukaudet pureutuneet entistä syvemmälle tavoittamamme kohderyhmän ajatuksen kulkuun ja hioneet menestysreseptiä entistä laadukkaamman ja koukuttavamman sisällön tuottamiseksi. Uusien työkalujen avulla tapahtuva laajempi datan analysointi antaa meille mahdollisuuden tarjota mielenkiintoisia tarinoita, elämyksiä ja inspiraatiota juuri oikeaan aikaan oikeassa kanavassa kohderyhmän omalla kielellä. Tässä voittavat niin kuluttajat kuin yhteistyökumppanimmekin.
Olemme käyneet mielenkiintoisia keskusteluja median tulevaisuudesta kuluttajien, mainostajien sekä media- ja mainostoimistojen kanssa. Kaikki ovat olleet samaa mieltä siitä, että vuonna 2016 ratkaisee paitsi sisältö myös luovuus miten sisältö jaetaan.
Musiikki- ja elokuva-alalla eletään myös mielenkiintoisia aikoja. Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n jäseniltään keräämien tietojen mukaan digitaalisen musiikkimyynnin osuus äänitemusiikin kokonaismarkkinoista oli syyskuun 2015 lopussa yli 70 prosenttia. Kasvu on ollut todella nopeaa, sillä vuoden 2014 lopussa digitaalisen musiikkimyynnin osuus oli hieman yli 50 prosenttia. Suoratoistopalvelut ovat kasvaneet vuoden 2015 aikana peräti 41 prosenttia.
Elokuvapuolella James Bond -seikkailu 007 Spectre rikkoo parasta aikaa ennätyksiä ja ensi vuoden elokuvien julkaisukalenteri näyttää todella hyvältä upeista keikoista puhumattakaan. Tällä viikolla julkaistu Iron Maidenin keikka Kantolan tapahtumapuistossa on varmasti yksi ensi vuoden suurimmista spektaakkeleista. 40-vuotisjuhlavuottaan viettävä Soundi on tapahtuman yhteistyökumppanina vahvasti menossa mukana.
Pop Median syksyn aikana tekemät yrityskaupat ja rekrytoinnit mahdollistavat entistä tiiviimmän keskittymisen digitaaliseen liiketoimintaan, josta haemme voimakasta kasvua ensi vuonnakin. Intohimoinen tekijäjoukkomme on valmistautunut paremmin kuin koskaan tuottamaan suuria elämyksiä ja menestystarinoita vuonna 2016.
Lähde kanssamme viihteelle!