Yritys
Pop Media Oy on viihdemediayhtiö, joka keskittyy musiikkia ja elokuvia käsittelevään sisällöntuotantoon.
Tuotevalikoimassamme on kuusi korkealaatuista aikakauslehteä: musiikkilehdet Inferno, Rumba ja Rytmi, elokuvalehti Episodi, molemmat aihealueet käsittävä viihdelehti Como sekä laadukkaan äänen ja kuvan erikoislehti Hifimaailma. Lisäksi julkaisemme toukokuussa suuripainoksisen Festarilehden ja marraskuussa samalla formaatilla Lahjavinkin, joka liitteistetään kaikkiin kuuteen lehteen. Vuoden 2012 aikana lehtiä julkaistaan yhteensä 61 numeroa. Digimedian puolella Pop Digital vastaa kysyntään lehtikohtaisilla verkkosivustoilla jotka muodostavat laajan, mutta kohdistetun verkkomedian. Pop Median lehdet ja verkkosivustot tavoittavat yhteensä yli 500.000 aktiivista kaupunkilaiskuluttajaa.
Yrityksen toimintaan kuuluu lisäksi järjestää vuosittain hifi-alan suurimmat messut Hifi-Expo ja valikoitujen kumppaniemme asiakaslehtien tekeminen.
Pop Median visio on olla Suomen suurin ja merkittävin elokuviin ja musiikkiin liittyvän sisällöntuottaja riippumatta jakelukanavasta.
Historia
Pop Median tuotehistoria ulottuu aina vuoteen 1934, jolloin perustettiin Rytmi, yksi maailman vanhimmista musiikkilehdistä. Alunperin jazz-musiikista tunnettu Rytmi on muokkautunut historian saatossa kulloista trendiä mukaillen nykyaikaiseksi musiikkilehdeksi ilman viihdegenren sisäisiä raja-aitoja. Alunperin Rytmi-pojat (Cecil H. Backmansson) -orkesterin tuotoilla perustettu lehti juhli 75-vuotistaivaltaan vuonna 2009.
Toiseksi vanhin lehti Rumba perustettiin vuonna 1983. Tämä yksi tunnetuimmista suomalaisista musiikkibrändeistä on herättänyt keskustelua ja tunnekuohuja puolesta ja vastaan. Muutamia poimintoja Rumban historiasta mainittakoon: perustajat Rami Kuusinen ja Kimmo Miettinen yhdessä Kari Kivelän ja Virve Vallin kanssa, Suomi-Neuvostoliittoseuran tunnustuspalkinto vuonna 1989, riitaisuudet Mannerheimin suvun kanssa palstan nimestä (Nisse Mannerheim, sittemmin Nisse M), Vuoden musiikkimedia -palkinto vuosina 1998, 1999, 2003, 2006 ja 2009 sekä Markku Halmeen kirjoittamat kaksi kirjaa aiheena Rumba (2003, 2009).
Pop Media Oy sai nykyisen muotonsa, kun 2000-luvun alussa perustetut lehdet Como, Episodi ja Inferno päätyivät samalle kustantajalle Rytmin ja Rumban kanssa. Viihdealaan (elokuvat ja musiikki) keskittyvä Pop Media avasi vuonna 2007 laajan viihdeportaalin nimeltään Viihdeimperiumi.fi. Jokaiselle lehtibrändille avattiin oma tarkemman kohderyhmän sivustonsa vuoden 2010 alussa.
Yhteystiedot
Posti- ja käyntiosoite: Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 3.krs, 00100 Helsinki
Tilaajapalvelu: 03 4246 5340 / tilaajapalvelu(at)popmedia.fi
Toimitus: 09 4369 2407
Päätoimittajat
Como: Jussi Huhtala 040 413 1750
Episodi: Jouni Vikman 040 769 1248
Inferno: Matti Riekki 050 441 4077
Rumba: Teemu Fiilin 040 530 5799
Rytmi: Heta Hyttinen 040 581 7575
Mediamyynti: Mikko Mali 050 560 1750
Markkinointi: Pasi Myllymaa 050 511 4525
Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)popmedia.fi
Yrityksen nettiosoite: www.popmedia.fi
Toimitusjohtaja: Tuomo Häkkinen 040 512 2398
Hallitus: Harri Oesch (pj), Jari Tuovinen, Aarno Törmälä, Timo Häkkinen
Y-tunnus: 1792912-3
