Pop Medialle uusi yritysilme

Digitalisoitumisen myötä Pop Media on uudistanut yritysilmeensä logo mukaan lukien. Entinen musta-punainen logo on nyt täyspunainen ja liikemerkkinä toiminut valospotti jää kokonaan pois. Brändiuudistus aloitettiin alkuvuonna ja se saadaan päätökseen toukokuun alussa. Yhtiön uudet verkkosivut on avattu tänään, www.popmedia.fi.

Yhtiön visuaalisen ilmeen lisäksi lähes jokaisen työntekijän titteli ja työnkuva on muuttunut. Kaikilla on nyt rooli myös digitaalisessa sisällöntuotannossa ja liiketoiminnassa.

”Näyttää siltä, että olemme onnistuneet murroksessa paremmin kuin useimmat mediayhtiöt. Huhtikuussa jo yli puolet yhtiön mediatuloista tulee digitaaliselta puolelta ja vauhti tuntuu kiihtyvän. Metelin mobiili keikkakalenteri on nopeimmin kasvava tuotteemme”, kertoo Pop Median CEO Tuomo Häkkinen.

Pop Media Digital tavoittaa noin 500.000 uniikkia kaupunkilaiskuluttajaa kuukaudessa (ComScore 3/2014). Omassa segmentissään 18-49 -vuotiaissa se on yksi johtavista verkkomedioista.